Viime kauden uutiset

25.3.2003

IFK:n A-junioreille Suomen mestaruus

IFK:n A-juniorit voittivat Suomen mestaruuden

IFK:n A-juniorit ovat voittaneet Suomen mestaruuden. Viime vuoden pronssi ja toissa vuoden hopea kirkastuivat nyt kullaksi. Finaaleissa "Kollit" kyykyttivät paikallisvastustaja Jokereita. Mestaruus oli ensimmäinen sitten vuoden 1987.

IFK aloitti finaalit murskaavasti. Ensimmäinen ottelu päättyi kotihallissa peräti 10-2. Toinen ottelu pelattiin suurin piirtein saman kaavan mukaisesti IFK:n poistuttua Pirkkolan kaukalosta mukanaan vierasvoitto selkein lukemin 1-7. Viime sunnuntaina Kolleilla oli mahdollisuus pistää sarja poikki suoraan kolmessa ottelussa, mutta ottelun suuri yleisömäärä (3131 katsojaa) ilmeisesti kipsasi joukkueen ja Jokerit siirsivät kauden päättymistä vielä yhdellä ottelulla 2-4 voitollaan. IFK voitti hetki sitten päättyneen neljännen finaalin maalein 2-4. Voittomaalin viimeisteli joukkueen kapteeni Juha Fagerstedt ajassa 38.50.

IFK oli kauden aikana todella ylivoimainen. Aluksi pelatussa 14 ottelun alkusarjassa IFK voitti kymmenen ottelua, pelasi tasan yhden ja hävisi kolme ottelua, joista viimeisen jatkoajalla. Alkusarjan jälkeen pelattiin 22 ottelun jatkosarja, joka sekin pelattiin IFK:n suvereenissa komennossa. Otteluista IFK hävisi ainoastaan yhden ja pelasi kaksi tasan. Voittoja kertyi peräti 19. Pudotuspelit sujuivat voitokkaasti kolmanteen finaaliin saakka, jonka IFK siis hävisi 2-4. Ennen tuota tappiota IFK oli voittanut 16 ottelua peräkkäin. 20 viimeisestä ottelusta IFK voitti 18 ja hävisi kaksi.

Onnittelut koko joukkueelle!


20.3.2003

Kimmo Kuhta ja Roman Vopat jatkavat IFK:ssa

Kimmo Kuhta Roman Vopat

IFK julkaisi jälleen tukun jatkosopimuksia. Nimekkäimpiä sopimuksen tehneitä ovat Kimmo Kuhta, Roman Vopat ja Marek Židlický. Muita sopimuksen allekirjoittaneita ovat A-junioripuolustaja Joni Purola ja kapteenin C:tä loppukauden kantanut sentteri Toni Häppölä. Kaikki sopimukset ovat kaksivuotisia. Kuhdasta ja Židlickýstä oltiin tiettävästi kiinnostuneita myös Ruotsissa.

Kimmo Kuhta pelasi uransa parhaan kauden. Hän paransi edellistä piste-ennätystään peräti 14 pisteellä vaikka joutui olemaan 10 ottelua sivussa loukkaantumisten vuoksi. Kuhta teki 46 ottelussa pisteet 22+16=38 ollen joukkueen paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies. Koko liigan maalipörssissä Kuhta sijoittui jaetulle kuudennelle sijalle. Samaan maalimäärään ylsi muun muassa runkosarjan pistepörssin voiton Tomas Kucharcikin kanssa jakanut Jan Caloun.

Roman Vopat puolestaan on IFK:n ruumiillistuma. Vopi taklaa ja taistelee jokaisen vaihdon loppuun asti ja tekee myös mukavasti pisteitä. 39 ottelussa Vopat teki 11 ja syötti 12 maalia. Vopatin uran pelättiin jopa loppuvan, kun hän sai uransa kuudennen aivotärähdyksen 14.1. pelatussa surullisen kuuluisassa paikallisottelussa. Mies kuitenkin toipui ja palasi takaisin kentille. Vopatilla oli jo valmiiksi optio ensi kaudesta, mutta IFK päätti tuplata sopimuksen pituuden.

Marek Židlický ei paljoa esittelyjä kaipaa. Marek pelasi Kuhdan tavoin uransa parhaan kauden SM-liigassa. 54 ottelussa Z teki 10 ja syötti 37 maalia jakaen joukkueen pistepörssin voiton Timo Pärssisen kanssa. Židlický voitti myös ylivoimaisesti puolustajien pistepörssin ja oli ulkomaalaisten pistepörssin toinen.

Toni Häppölä joutui kantamaan huikean vastuun, kun ensin Roman Simicek sai potkut ja myöhemmin Tuomo Ruutu loukkaantui. Häbän pistesaldo oli pettymys, mutta muuten kausi sujui suuresta työmäärästä huolimatta kohtuullisesti.

Joni Purola on A-junioreiden puolustuksen kantavia voimia. Kesäkuussa 20 vuotta täyttävä nuorukainen pelasi runkosarjassa 29 ottelua tehden pisteet 8+16=24. Tehotilasto oli komea +22 ja jäähyllä aikaa kului 63 minuuttia. Purolan Kollilauma pelaa huomenna toisen SM-finaalin paikallisvastustaja Jokereita vastaan. Jonkka on syöttänyt seitsemässä pudotuspelissä viisi maalia. Tehotilasto on joukkeen kolmanneksi paras +10.


19.3.2003

Alpo Suhonen jättää IFK:n

Alpo Suhonen

IFK:n kausi päättyi eilen, kun joukkue hävisi neljännen peräkkäisen puolivälieräottelun paikallisvastustaja Jokereille. Tänään IFK ilmoitti purkaneensa sopimuksen päävalmentaja Alpo Suhosen kanssa. Suhosen sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden. Uudesta valmentajasta ei toistaiseksi ole tietoa.

Suhonen saapui valmentamaan IFK:ta 8.1.2002 Heikki Mälkiän saatua potkut kesken kauden. Suhonenkaan ei saanut nostettua IFK:ta pudotuspeleihin, mutta joukkueenjohto päätti kuitenkin tehdä hänen kanssaan sopimuksen vuoteen 2004. Tämä kausi alkoi IFK:lta hyvin, kun joukkue hävisi yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin vuoristorata. Joukkue pelasi epätasaisesti ja lukuisat avainpelaajien loukkaantumiset pahensivat tilannetta entisestään. IFK varmisti pudotuspelipaikkansa vasta viimeisessä runkosarjan ottelussaan voitettuaan Espoon Bluesin vieraissa 3-5. IFK:n paukut olivat kuitenkin pudotuspeleihin lähdettäessä loppuneet ja Jokerit menivät välieriin melko helposti suoraan neljällä voitolla. Kuudesta tekemästään maalista IFK teki vain yhden joukkueiden pelatessa viidellä viittä vastaan.

Suhonen on viimeaikoina yhdistetty Porin Jazz-festivaaleihin. Promenadi.net-sivuston mukaan festivaalin toimitusjohtajan paikalle ovat ehdolla Suhonen sekä Hotelli Ellivuoren johtaja Pekka Hakava. Uusi toimitusjohtaja julkistetaan huomenna.

20.3.2003

Promenadi.net on tänään vahvistanut Alpo Suhosen olevan Porin Jazzien uusi toimitusjohtaja. Suhonen kertoo valmentajanuransa olevan nyt ohi.


4.3.2003

Jatkosopimuksia

Dave Stathos Toni Söderholm

IFK julkaisi tänään pitkään odotettuja jatkosopimuksia. Peräti yhdeksän pelaajaa allekirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen seuran kanssa, suurimpina niminä maalivahti Dave Stathos ja puolustaja Toni Söderholm. Molemmille oli tiettävästi tullut tarjouksia niin Suomesta, kuin ulkomailtakin, mutta IFK:n sopimustarjous kiinnosti eniten. Stathosin sopimuksen ensimmäiseen vuoteen ei kuulu NHL-optiota, joten Dave pelannee varsin todennäköisesti IFK:ssa ensi kaudella.

Muita sopimuksen allekirjoitaneita ovat kakkosmaalivahti Timo Laaksoharju, puolustajat Antti-Pekka Lamberg ja Hannu Pikkarainen, sekä hyökkääjät Carlo Grünn, Ilkka Pikkarainen, Eetu Holma ja Ville Viitaluoma.


24.2.2003

Joonas Vihkolle nilkkavamma

Joonas Vihko

IFK-hyökkääjä Joonas Vihko joutuu olemaan sivussa kolmesta kuuteen viikkoa. Vihko loukkasi nilkkansa tömättyään kaukalon päätyyn maalinsa jälkeen eilisessä TV-ottelussa Tampereen Ilvestä vastaan. Tänään tehdyissä tutkimuksissa nilkan nivelsiteestä löydettiin repeämä.

Vihkon kausi sujui erinomaisesti ennen loukkaantumista. 50 ottelussaan hän teki 14 ja syötti 11 maalia. Hän oli IFK:n maalipörssin kolmas ja pistepörssin jaetulla viidennellä sijalla.


17.2.2003

Toni Söderholmilla aivotärähdys

Toni Söderholm

Tulokkaiden pistepörssin kolmantena oleva IFK-puolustaja Toni Söderholm joutui jättämään lauantaina pelatun IFK-TPS-pelin kesken jo ensimmäisessä vaihdossaan. Söderholm taklattiin sillä seurauksella, että mies sai lievän aivotärähdyksen, joka pitää hänet sivussa ainakin huomisesta vierasottelusta HPK:ta vastaan.


14.2.2003

Ilkka Pikkaraisen kausi ohi

Ilkka Pikkarainen

IFK:n epäonni ei ota loppuakseen. Nyt loppukaudeksi sairastuvalle joutui nuori laitahyökkääjä Ilkka Pikkarainen. Pikkaraisen polvesta repesi takaristiside miehen törmättyä maalia päin eilisessä Tappara-IFK-ottelussa. Vamma tutkittiin tänään ja diagnoosi oli tyly, kausi on ohi. Piku on jo kolmas IFK-pelaaja, joka on joutunut jättämään kauden kesken loukkaantumisen takia. Aiemmin leikin ovat jättäneet kesken Carlo Grünn (nilkkavamma) ja Tuomo Ruutu (polvivamma).

Huhtikuussa 22 vuotta täyttävä Pikkarainen pelaa toista täyttä kauttaan SM-liigassa. Ennen loukkaantumista hän ehti pelata 47 ottelua, joissa syntyi 11 maalia ja 12 maalisyöttöä. Viime kaudella hän pelasi 54 ottelua, joissa teki yhteensä 18 (9+9) pistettä.


24.1.2003

Yorick Treillen sopimus varmistui

Yorick Treille
Kuva: www.futurehawks.com

IFK ja Chicago Blackhawks ovat päässeet yhteisymmärrykseen ranskalaishyökkääjä Yorick Treillen vuokraamisesta IFK:hon loppukaudeksi. Treille palaa IFK:n kauden päätyttyä välittömästi takaisin Norfolkiin ja pelaa loppukauden Admiralsin riveissä, mikäli joukkue on mukana pudotuspeleissä siinä vaiheessa.

Treille on pelannut Pohjois-Amerikan juniori- ja yliopistosarjoissa vuodesta 1997. Ensin vuoden Notre Damessa (SJHL) ja sen jälkeen neljä kautta UMass Lowellin (NCAA) joukkueessa. Nuoren hyökkääjän paras kausi tähän mennessä on ollut 2001-02, jolloin hän teki 30 ottelussa 10 ja syötti 16 maalia. Hän sjoittui joukkueensa pistepörssissä toiseksi.

Miehellä on myös maajoukkuekokemusta usean vuoden ajalta. Vuonna 1998 hän pelasi nuorten B-sarjan Euroopan- sekä maailmanmestaruuskisoissa. Myös vuonna 1999 hän pelasi nuorten B-sarjan MM-kisoissa. Vuonna 2000 hän edusti A-maajoukkuetta Ranskan ollessa toistaiseksi viimeistä kertaa A-sarjan MM-kisoissa. Kahtena seuraavana vuonna hän pelasi B-sarjan MM-kisoissa Ranskan joukkueessa. Vuonna 2002 hän pelasi myös Salt Lake Cityn olympiajoukkueessa. Kaikenkaikkiaan hän on siis pelannut 11 nuorten MM-ottelua, 5 nuorten EM-ottelua, 6 miesten MM-ottelua A-sarjassa ja 10 B-sarjassa, sekä 4 ottelua olympialaisissa.


23.1.2003

Roman Simicek Sparta Prahaan

Roman Simicek

IFK ilmoitti hetki sitten, että hyökkääjä Roman Simicekin sopimus IFK:n kanssa on purettu ja mies siirtyy välittömästi Tshekin Extraliigan kolmantena olevaan Sparta Prahaan. Polvivaivoista usean kauden aikana kärsineen Simicekin peli ei missään vaiheessa ollut sitä, mitä häneltä odotettiin. 30 ottelussa hän teki vain 15 (4+11) pistettä. Tehotilstoon jäi merkintä -7, mikä on joukkueen heikoin yhdessä puolustaja Pasi Saarisen kanssa. Simicekin epäonnen "kruunasi" joulukuun 29. päivä tapahtunut loukkaantuminen, josta mies on vasta nyt toipunut.


21.1.2003

Jari Kauppila loppukaudeksi IFK:hon

Jari Kauppila

Jo tovin puhuttu siirto kävi toteen, kun IFK ilmoitti vuokranneensa loppukaudeksi Pelicans-sentteri Jari Kauppilan. Kauppila johti Pelicansin pistepörssiä ennen siirtymistään IFK:hon. Kauppila teki 37 ottelussa yhdeksän ja syötti 20 maalia. Tehotilasto oli 14 pykälää miinuksella.

Kake on tuttu kasvo IFK:ssa. Hän teki vuoden 2000 kesällä kahden vuoden sopimuksen IFK:n kanssa, mutta siirtyi jo tammikuun 24.päivä Ruotsiin Luleån riveihin. Miehen saldo ennen siirtymistä oli vaatimaton. Hän teki 38 ottelussa 8+9=17 ja tehotilasto koko joukkueen huonoin -7. Tammikuussa hän pyysi siirtoa, jonka IFK hyväksyi. Luleåssa Kauppila pelasi 10 ottelua tehden pisteet 3+2=5. Tehotilastoon jäi merkintä +2. Hän pelasi myös seuraavan kauden Luleåssa. 50 ottelussa syntyi pisteet 11+6=17. Täksi kaudeksi mies palasi Suomeen ja kasvattajaseuraansa Lahteen.

Ennen siirtymistään IFK:hon Kauppila allekirjoitti ensi kauden kattavan sopimuksen Pelicansin kanssa. Sopimuksessa on myös optio seuraavasta kaudesta.


Yorick Treille IFK:hon?

Yorick Treille
Kuva: www.futurehawks.com

NHL-joukkue Chicago Blackhawks julkaisi eilen paikallista aikaa tiedotteen, jonka mukaan seuran farmissa Norfolk Admiralsissa pelaava isokokoinen 22-vuotias ranskalaishyökkääjä Yorick Treille on lainattu loppukaudeksi IFK:hon. Chicago luokittelee Treillen "Top prospectiksi", eli häneltä odotetaan paljon tulevaisuudessa. Juuri tulleen tiedotteen mukaan IFK neuvottelee Treillen sopimuksesta Chicagon kanssa. Sopimuksen myötä IFK:lla olisi sopimus peräti seitsemän ulkomaalaispelaajan kanssa. Pelaavaan kokoonpanoon saa nimetä korkeintaan viisi ulkomaalaispelaajaa.

Yorick Treillen tilastot.


15.1.2003

Tuomo Ruutu loppukauden sivussa

Tuomo Ruutu Roman Vopat

IFK:n ykkössentteri Tuomo Ruudun kausi on ohi. Ruutu loukkasi polvensa eilen Jokerit-HIFK-ottelussa Toni Sihvosen ruman polvitaklauksen seurauksena, kun ottelua oli jäljellä vajaa viisi minuuttia. Loukkaantumisesta ei ole annettu julkisuuteen kovin tarkkoja tietoja, mutta kyseessä on vakava nivelsidevamma. Murtumia jalassa ei ole. Tuomo oli ennen loukkaantumistaan hurjassa vireessä. Hän ehti tehdä 30 ottelussa 12+15=27 ja kävi vuoden vaihteessa myös kipparoimassa alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-pronssille Kanadassa jakaen turnauksen pistepörssin voiton neljän muun pelaajan kanssa. Ruutu loi IFK:n todella vaarallisen ykkösketjun yhdessä Timo Pärssisen ja Kimmo Kuhdan kanssa.

SM-liiga tuomitsi Sihvoselle kymmenen ottelun pelikiellon polvitaklauksesta. Ottelussa erotuomari Timo Favorin tuomitsi Sihvoselle ottelurangaistuksen.

Ruudun loukkaantuminen ei suinkaan ollut ottelun ainut menetys.Tshekki-hyökkääjä Roman Vopat on sivussa noin neljä viikkoa aivotärähdyksen vuoksi. Vopat loukkaantui ottelun ensimmäisessä erässä lyötyään päänsä pleksiin Tomi Mäen kohtuullisen puhtaalta näyttäneen takaluksen seurauksena. Mäelle tuomittiin tilanteesta kahden minuutin rangaistus laitataklauksesta. Otteluvalvoja Peter Pomoel teki tilanteesta raportin, jonka jälkeen SM-liiga langetti Mäelle neljän ottelun pelikiellon. Myös IFK:n pistepörssin ykkönen Timo Pärssinen joutui kolmannessa erässä jättämään kentän aivotärähdyksen vuoksi. Jokereiden Antti-Jussi Niemi löi häntä poikittaisella mailalla kaulaan maalin edessä. Niemelle ei vihelletty tilanteesta jäähyä, mutta IFK teki liigalle tutkintapyynnön, jonka seurauksena Niemi tuomittiin kahden ottelun pelikieltoon. Pärssinen on ensimmäisten tietojen mukaan sivussa viikon. Niin ikään Niclas Hedberg sai lievän aivotärähdyksen Jukka Hentusen päähänkohdistuneesta taklauksesta, mutta ei joutunut sairaslomalle. Hentuselle tuomittiin tilanteesta 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.


6.1.2003

Suomen nuorille historiallinen MM-pronssi

Tuomo Ruutu Juha Fagerstedt

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue voitti eilen illalla pronssia Halifaxissa Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa. USA kaatui pronssiottelussa maalein 3-2. Tuomo Ruutu syötti ottelussa kaksi maalia. Venäjä vei toisen kerran peräkkäin maailmanmestaruuden voitettuaan isäntämaa Kanadan loppuottelussa. IFK:sta maajoukkueessa pelasivat Tuomo Ruutu ja A-junioreiden kapteeni Juha Fagerstedt. Tuomo Ruutu oli kisojen pistepörssissä jaetulla ensimmäisellä sijalla kymmenellä (2+8) pisteellään. Samaan pistemäärään pääsi yhteensä peräti viisi pelaajaa. Fagerstedt jäi tällä kertaa pisteittä, mutta oli joukkueen kolmanneksi paras aloittaja. Hän voitti 56% aloituksistaan.

Pronssi oli siinä mielessä historiallinen, että Suomi ei ole koskaan aiemmin saanut mitalia Pohjois-Amerikassa pelattavissa MM-kisoissa. Onnittelut koko joukkueelle!

Kisojen tarkat tilastot täältä.

Pronssiottelu:

09.16 0-1 Jussi Jokinen 	(Mikko Kalteva)
18.15 0-2 Henrik Juntunen	(Tuomo Ruutu, Jussi Jokinen) yv.
20.31 0-3 Joni Pitkänen 	(Tuomo Ruutu)
55.18 1-3 Ryan Suter	(Christopher Higgins)
58.04 2-3 Dustin Brown	(Zach Parise, Ryan Shannon)


30.12.2002

Roman Simicekin kausi ohi

Roman Simicek

IFK-hyökkääjä Roman Simicekin kausi on mitä todennäköisimmin ohi. Jokeripakki Mika Strömberg taklasi Simicekiä eilisen paikallisottelun ensimmäisellä minuutilla rumasti kyynärpäällä tehostaen taklausta hyppäämällä. Simicek kaatui vääntäen polvensa sillä seurauksella, että polven sivuristisiteet repesivät. Ottelun erotuomari Markku Kruus ei tuominnut Strömbergille jäähyä. IFK:n tiedotteen mukaan Simicekin sairasloma on vähintään 2-3 kuukautta, mutta lopullinen arvio saadaan tänään, kun Simicekin polvi tutkitaan tarkemmin. Simicek on aiemminkin kärsinyt polvivammoista, mutta nyt meni terveenä pysynyt polvi.


18.54.!
Juuri DNA Petokanavalta tulleen tiedon mukaan tutkimuksissa kävi ilmi, ettei Simicekin sivuside olekaan poikki. Sairasloman pituudeksi arvioitiin noin neljä viikkoa.

Kimmo Salminen ja Roman Vopat ovat sen sijaan saaneet lääkäriltä peliluvan. Riku-Petteri Lehtosen olkapäävamma pitää miehen poissa peleistä vielä tammikuun ajan. Mikko Laine huilaa vielä kuusi viikkoa polven ristisidevamman takia.


27.12.2002

Carlo Grünnin kausi ohi

Carlo Grünn

IFK-hyökkääjä Carlo Grünnin kausi on ohi. Capo kaatui eilisissä harjoituksissa ja väänsi nilkkansa niin pahasti, että se murtui kahdesta kohtaa. Myös nivelsiteet vioittuivat. IFK:n lääkäri Petri Heleniuksen mukaan toipuminen vie noin kolme kuukautta, joten Grünniä tuskin nähdään enää tällä kaudella kaukaloissa. Loukkaantuminen tuli todella pahaan paikkaan, sillä Grünn oli joukkueen maalipörssissä kolmantena ja kokonaispisteissä viidentenä. IFK:n sairastuvalla oli jo ennestään kuusi pelaajaa.


26.12.2002

Mrázekille sopimus

Frantisek Mrázek
Kuva www.mapleleafs.com

IFK on tehnyt sopimuksen Frantisek Mrázekin kanssa. Mrázek pelasi kaksi koeottelua tehden kaksi maalia ja syöttäen yhden sekä istui yhden kahden minuutin jäähyn. Hän loukkasi ranteensa ottelussa Jokereita vastaan, eikä pelannut kahdessa viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. Mies on taas kokoonpanossa huomenna, kun liiga jatkuu vierasottelulla Lahden Pelicansia vastaan.

IFK:lla on nyt kuusi ulkomaalaista kokoonpanossaan, mutta ainakaan toistaiseksi joukkue ei ole ilmoittanut luopuvansa kenestäkään. Pelaavassa kokoonpanossa saa olla korkeintaan viisi ulkomaalaista pelaajaa.


2.12.2002

Frantisek Mrázek try-outille

Frantisek Mrázek
Kuva www.mapleleafs.com

IFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen toi Tshekin reissultaan näytille 23-vuotiaan Ceske Budejovicelaisen hyökkääjän Frantisek Mrázekin. Mrázek pelaa IFK:n riveissä ainakin Roman Vopatin sairasloman ajan.

Isokokoinen (194 cm/101 kg) Mrázek on Budejovicen lisäksi pelannut viisi kautta Pohjois-Amerikan sarjoissa. Toronto Maple Leafs varasi miehen viidennellä kierroksella (111 yht.) vuonna 1997. Samana syksynä Mrázek lähti kokeilemaan suuren maailman kaukaloita WHL-junioriliigan Red Deer Rebelsiin. Kausi sujui hyvin. 65 ottelussa Mrázek teki 30 ja syötti 24 maalia (71 jäähyminuuttia). Viidessä pudotuspelissä hän teki yhden maalin ja istui yhden jäähyn. Seuraavalla kaudella 60 ottelussa syntyi peräti 76 pistettä (34+42), joilla irtosi joukkueen pistepörssissä kolmas sija. Jäähylukema kasvoi kahdeksalla minuutilla edellisestä kaudesta. Yhdeksässä pudotuspelissä Mrázek teki 6+4=10 ja istui 16 minuuttia jäähyllä.

Kausi 1999-2000 meni Mrázekin osalta pilalle loukkaantumisen takia. Hän pelasi koko kauden aikana vain yhden ottelun ilman tilastomerkintöjä AHL-joukkue St.John's Maple Leafs'n riveissä. Mrázekin parannuttua seuraavat puolitoista kautta kului St.Johnin vaahterapaidassa. 67 ottelussa hän teki 4 ja syötti 13 maalia. Hän kuitenkin palasi kesken kauden kotiin ja pelasi loppukauden 17 ottelua Budejovicen paidassa tehden viisi (2+3) pistettä.

Tällä kaudella Mrázek on pelannut 27 ottelua Budejovicen paidassa ja tehnyt 3 sekä syöttänyt 11 maalia. Jäähyjä hän on ottanut 42 minuutin edestä.

Frantisek Mrázek

Hyökkääjä
16.5.1979, Ceske Budejovice, Tsekki
194 cm/101 kg
Maila: Left


25.11.2002

Vopat tekee seuraa Grünnille

Carlo Grünn

IFK-hyökkääjä Roman Vopat joutuu Carlo Grünnin tavoin sivuun 2-4 viikoksi. Vopat loukkaantui lauantaisen Ässät-ottelun ensimmäisessä erässä. Tarkemmissa tutkimuksissa Vopatin kylkirustossa todettiin murtuma ja pieni siirtymä. IFK:n lääkäri Petri Helenius kertoo IFK:n virallisten sivujen tiedotteessa vamman olevan samankaltainen, kun Carlo Grünnillä, mutta astetta pahempi.


20.11.2002

Capo sairastuvalle

Carlo Grünn

IFK-hyökkääjä Carlo Grünn joutuu sivuun 2-4 viikoksi. Capolta murtui eilisessä Kärpät-ottelussa kylkiluiden kiinnityskohta. Mies toteaa IFK:n virallisten sivujen tiedotteessa, että loukkaantuminen tapahtui normaalissa peltilanteessa.


29.10.2002

Dave Stathos sai sopimuksen

Dave Stathos

IFK:ssa kaksi viikkoa koeajalla ollut kanadalaismaalivahti Dave Stathos allekirjoitti voitetun Jokeri-ottelun jälkeen loppukauden kattavan sopimuksen. Stathosin koeaika olisi kattanut vielä torstaisen vierasottelun JYPiä vastaan, mutta hän vakuutti IFK-johdon otteillaan jo tässä vaiheessa. Pisteenä i:n päällä nollapeli ja 33 torjuntaa Jokereita vastaan. Stathos pelasi kolme ottelua, joista tuloksena tappio, tasapeli ja voitto. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 94,68 ja ottelua kohden päästettyjen maalien keskiarvo 1,64.


28.10.2002

Riku-Petteri Lehtosen olkapää leikataan

Riku-Petteri Lehtonen

IFK-kapteeni Riku-Petteri Lehtonen on joutunut leikkaukseen. Lehtonen kärsii IFK:n tiedotteen mukaan olkapään nivelkapselin tulehduksesta, joka operoidaan tänään tähystysleikkauksella. Edessä on ainakin kuukauden lepo.

Sairastuvalta kuuluu myös hyviä uutisia. Forssan Palloseurassa kolme ottelua kuntoutuksessa ollut Mikko Kurvinen on pitkästä aikaa pelikuntoinen. Kurvinen pelaa kuitenkin vielä tänään Forssassa, kun FPS kohtaa Kokkolan Hermeksen, eikä täten ole pelikelpoinen SM-liigassa ennen torstain kierrosta alkavaa vajaan kahden viikon maajoukkuetaukoa. FPS:n ottelu nähdään Urheilukanavalla suorana alkaen klo 18.30.


15.10.2002

Kölli siirtyy Italiaan

Mika Kortelainen

IFK:ssa 14 kautta pelannut Mika Kortelainen siirtyy Italiaan vuoden sopimuksella. Köllin uusi seura on Italian pääsarjassa Serie A1:ssa pelaava Asiago Hockey AS. Kortelainen matkustaa Italiaan huomenna ja pelaa joukkueen riveissä jo lauantaina Asiagon kohdatessa vieraissa Bolzanon, joka on kuuden joukkueen sarjassa neljän ottelun jälkeen neljäntenä. Asiago on sarjassa viimeisenä. Neljästä ottelusta saldoina on kaksi tasapeliä.

Köllin uraan mahtuu paljon tapahtumia. Kiekko-Espoon kasvatti siirtyi vuonna 1985 IFK:n A-junioreihin. Kauden päätteeksi A-junioreiden kaulaan pujotettiin pronssimitalit. 28 runkosarjan ottelussa Kölli saalisti pisteet 31+13=44. Viidessä pudotuspelissä syntyi maali ja maalisyöttö.

Seuraavalla kaudella tahti vain koveni. 36 ottelussa Kölli ampui 36 ja syötti 23 maalia. Edelliskauden pronssi kirkastui mestaruudeksi. Kölli pääsi myös maistamaan aikuisten pelejä, kun hänet nostettiin kokoonpanoon yhden pudotuspelin ajaksi.

Tuttu tahti jatkui A-junioreissa myös seuraavalla kaudella: 32 ottelua 33+24=57. Kaudella nähtiin myös Köllin runkosarjadebyytti, kun hänet lainattiin Porin Ässiin kolmeksi otteluksi. Ässissä Kölli syötti maalin ja istui yhden jäähyn, tehotilastoon jäi merkintä -3.

Syksyllä 1988 Köllin liigaura pyörähti varsinaisesti käyntiin ja pisteitä syntyi tasaiseen tahtiin. Peräti yhdeksällä kaudella Kölli teki vähintään 30 pistettä. Miehen kulta-aikaa olivat kaudet 94-97. Kahdella ensimmäisellä kaudella pisteitä syntyi 40 ja IFK:n katastrofikaudella 96-97 peräti 42. Kortelainen jakoi IFK:n pistepörssin kärkipaikan Jari Laukkasen kanssa, mutta Laukkanen teki maalin enemmän kuin Kölli. Kausilla 94-95 ja 95-96 Kölli voitti IFK:n maalipörssin 22 maalillaan.

Kausi 97-98 oli Köllille vaikea. Syksyllä ei peli kulkenut ja lokakuussa mies laitettiin hetkeksi jopa myyntiin. Fanit kuitenkin nousivat jyrkkään vastarintaan ja Kölli sai jäädä joukkueeseen. Mies kiitti luottamuksesta ja takoi 40 ottelussa 13+19=32. Kausi päättyi kuin päättyikin hienosti, kun hän syötti Olli Jokisen tekemän mestaruusmaalin kolmannen finaalin jatkoajalla.

Viime kausi oli Köllille näillä näkymin viimeinen kausi IFK:ssa. Kausi oli pisteiden valossa heikoin, mutta niitä syntyi kuitenkin 20 (8+12). Kauden päätteeksi hän alkoi etsiä itselleen joukkuetta ulkomailta. Saksa oli hänen sanojensa mukaan pitkään kuvioissa mukana, mutta jokin meni pieleen. Italiasta löytyi kuitenkin kiinnostunut seura ja ura jatkuu nyt siellä.

Kiitos kaikesta, Kölli ja hyvää matkaa! Nähdään taas!

Tilastot


14.10.2002

Dave Stathos koeajalle, Tom Draper ei jatka IFK:ssa

Dave Stathos
Dave Stathos
(Photo by Beverly Schaefer)

IFK:ssa heikosti alkukauden pelannut Tom Draper on saanut potkut. Draperin alkukauden torjuntaprosentti kuudessa ottelussa (374.24 minuuttia) oli vaatimaton 87,88. Tämä oli reippaasti alle odotusten ja mies sai lähteä. Tilalle hankittiin aluksi kolmen viikon koeajalle 24-vuotias niin ikään kanadalainen Dave Stathos. Stathos on pelannut vuodesta 1998 Princeton Universityn joukkueessa (NCAA) torjuntaprosentinpyöriessä 90 ympärillä. Stathos kävi Philadelphia Flyersin harjoitusleirillä ja joukkue tarjosi hänelle sopimustakin. Hän olisi kuitenkin joutunut farmiin taistelemaan peliajasta Antero Niittymäen ja Neil Littlen kanssa, joten hän päätti lähteä Eurooppaan.

Stathosin asioita hoitava Juuso Pulliainen luonnehtii miestä räiskyväksi ja yleisöönmeneväksi maalivahdiksi ja vertaa häntä Pasi Nurmiseen. Stathos tulee Suomeen keskiviikkona ja pelaa ensimmäisen ottelunsa tiistaina 22.10. kun IFK kohtaa kotonaan Turun Palloseuran.

Tilastoja:

Dave Stathos
20.1. 1978, Longueuil,PQ, Kanada
178 cm/ 84 kg
Maila: Left

Season   Team                        Lge    GP   Min   GA  EN SO   GAA   W   L   T   Svs    Pct
-----------------------------------------------------------------------------------------------
1998-99  Princeton University        NCAA   22  1139   55   0  0   2.90  12   5   2   449  0.891
1999-00  Princeton University        NCAA   25  1340   63   0  0   2.82   9  11   1   652  0.912
2000-01  Princeton University        NCAA   26  1432   73   0  0   3.06   8  13   4   661  0.901
2001-02  Princeton University        NCAA   27  1539   78   0  1   3.04  11  14   2   786  0.910


22.9.2002

IFK:lle ennätys

Timo Pärssinen
Timo Pärssinen ampui IFK:n tasoitusmaalin

IFK teki jälleen uuden ennätyksen SM-liigassa. Mikään joukkue ei ole aiemmin SM-liigan 27-vuotisen historian aikana tullut 0-6 tappioasemasta 7-6 johtoon. Ottelu päätyi loppujen lopuksi 7-7.


19.9.2002

Pelikieltoja

Pasi Saarinen Roman Vopat

Kaksi IFK-pelaajaa on tuomittu pelikieltoon kauden avausottelun tapahtumien takia. Jokereista IFK:hon siirtynyt puolustaja Pasi Saarinen tuomittiin kahden ottelun pelikieltoon hänen huidottua Jokereiden Antti Aaltoa. Ottelun erotuomari Hannu Henriksson tuomitsi tilanteesta ottelurangaistuksen. Saarinen on pois tänä iltana pelattavasta vierasottelusta Pelicansia vastaan sekä lauantain kotiottelusta Tapparaa vastaan.

Tshekki-hyökkääjä Roman Vopat puolestaan kärsii tänään yhden ottelun pelikiellon. Henriksson tuomitsi hänelle sekä Jokereiden puolustaja Terran Sandwithille ottelurangaistukset tappelusta. Ottelurangaistuksen saanut pelaaja huilaa automaattisesti seuraavan ottelun, joten lisäsanktioita tappelusta ei jaettu.


7.9.2002

Mikko Laineelle sopimus

Harjoituskauden IFK:n testissä ollut Mikko Laine on tehnyt vuoden sopimuksen IFK:n kanssa. 26-vuotias espoolainen on pelannut koko uransa kahta kautta lukuunottamatta kotikaupunkinsa joukkueissa. Vuodet 97-99 hän pelasi Hyvinkään Ahmoissa. Kaksi viimeistä kautta Laine on pelannut IFK-legendojen Matti Hagmanin ja Ari Lähteenmäen alaisuudessa Suomi-Sarjan Espoon Palloseurassa. 66 ottelussa hän on nakuttanut hurjat pisteet 65+45=110.

Laine numeroina.


26.8.2002

Tuomo Ruutu palaa IFK:hon

Tuomo Ruutu

Ex-IFK juniori Tuomo Ruutu on tehnyt vuoden sopimuksen IFK:n kanssa. Tuomo siirtyi kaksi vuotta sitten IFK:n A-junioreista Jokereihin kovan kohun saattelemana. Kahden kauden aikana Tuomo pelasi 98 ottelua tehden 18 ja syöttäen 27 maalia.

Tuomo neuvotteli pitkään NHL-joukkue Chicago Blackhawksin kanssa, muttei saanut mieleistään tarjousta. Tuomo sanoo HIFK:n virallisilla sivuilla tulleensa siihen tulokseen, että vielä vuosi SM-liigassa on paras vaihtoehto hänen kehittymiselleen.


17.8.2002

Karalahti pelikieltoon

Jere Karalahti

Entinen IFK-puolustaja Jere Karalahti on määrätty vähintään kuuden kuukauden palkattomaan pelikieltoon. Karalahti rikkoi kolmannen kerran NHL:n määräämää päihdekieltoa. Tennessean-lehden mukaan kyse on kuitenkin alkoholista ei huumeista. Predatorsin manageri David Poile pitää epätodennäköisenä, että Jere pelaisi NHL:ssä tällä kaudella. Hän ei saa osallistua edes joukkueen harjoituksiin.


Linkkejä:

Tennessean

Tennessean2

ESPN

Fox Sports

Nashvillepredators.com

NY Times (Vaatii ilmaisen rekisteröinnin)


16.8.2002

Maalivahti Timo Laaksoharjulle sopimus

Timo Laaksoharju
Kuva www.vaasansport.fi

IFK on tehnyt vuoden sopimuksen testissä olleen vaasalaismaalivahti Timo Laaksoharjun kanssa. Syyskuussa 24 vuotta täyttävällä Vaasan Sportin kasvatilla oli sopimus Sportin kanssa vielä ensi kaudesta se purettiin fraasin mukaisesti yhteisymmärryksessä. "Tinde" pelasi viime kaudella 14 ottelua torjuntaprosentilla 90,50. Päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,63. IFK:n maalivahtivalmentaja Sakari Lindfors luonnehtii Laaksoharjua erittäin kehityskelpoiseksi maalivahdiksi. Tämä lienee piste huhuille Juuso Riksmanin ensi kaudesta. Hän pelaa tulevan kauden Ruotsin Elitserienin MoDossa.

Laaksoharju numeroina.